Rauhaisaa Joulua!

MyDogDNA osa II

Vihdoinkin se maaginen 30 testatun koiran raja ylittyi ja akitalle saatiin omat rotukohtaiset kuvaajat monimuotoisuuden ja koirayksilöiden perinnöllisen eroavaisuuden osalta MyDogDNA-palveluun! Olen hirmuisen innoissani tästä, vaikka koetan toppuutella itseäni, sillä tämä on vasta alku. Testattuja koiria on edelleen vähänlaisesti, jotta tuloksista voisi tehdä kattavaa arviointia rodun tilasta, mutta ensimmäinen kynnys on nyt siis ylitetty.

MDD Breeder -työkaluun lisättyjen koirien perusteella testatut akitat ovat ns. ”mahdollisimman erisukuisia” ja melko hyvä esimerkkiryhmä maamme akitakannasta. Breederin koirista suurin osa on suomalaisia akitoja, mutta joukossa on pari koiraa myös Venäjältä sekä yksi USA:sta. Kaikkia testattuja koiria ei ole lisätty näkyviin Breederiin, joten en tiedä tarkalleen mistä kaikkiaalta näytteitä on lähetetty tutkittavaksi.

Perimän monimuotoisuus -kuvaaja Sayurin profiilinäkymässä
www.mydogdna.com

Rodun keskimääräinen monimuotoisuusarvo on tässä vaiheessa 20.6% (17.5%-26.1%), mikä on melko alhainen luku verrattaessa kaikkien testattujen rotujen mediaaniin 28.6% (tilanne 1.11.). On tietenkin tärkeää huomioida, että nämä luvut muuttuvat sitä mukaa kun koiria testataan enemmän ja dataa kerääntyy lisää. Tämä on lähtötilanne. Sayurin oma heterotsygotia-aste on 22.4%, eli testattuihin rotukumppaneihinsa nähden luku on tämänhetkistä keskivertoa korkeampi, muttei kuitenkaan kovin riehakkaiden hurraa-huutojen arvoinen. Verrattaessa rotukohtaisia tuloksia esimerkiksi akitalla ja omalla "kakkosrodullani" suomenlapinkoiralla huomaa selkeästi kummalla rodulla on ollut ns. avoin rekisteri (rotuunottokäytäntö). Lappalaisten mediaani perimän monimuotoisuuden suhteen on testattujen yksilöiden osalta 31.8%, haarukoinnin kulkiessa 26.7%-36.4% välillä.

Rodun sisäiset eroavaisuudet Sayurin profiilinäkymässä
www.mydogdna.com

Rodun kuvaajat ja lisätiedot testistä löytyvät osoitteesta: http://www.mydogdna.com

Olisi todella hienoa, mikäli mahdollisimman moni akitan omistaja hankkisi koiralleen MDD-passin. Vaikka tällä hetkellä passiin sisällytetyt sairaudet eivät ole akitalla yleisiä ongelmia ja siten testaus saattaa tunnostaa turhan hinnakkaalta saatuun hyötyyn nähden, niin testipalettia kehitetään koko ajan ja tutkimustyö mm. kondrodysplasian suhteen ei etene, ellei koirista saada näytteitä tutkittavaksi. Juuri nyt suurin hyöty testistä akitalle on monimuotoisuuden tutkiminen ja sen ylläpitäminen. Lisäksi olen ainakin itse ollut äärimmäisen huvittunut sekä Sayurin perimässään kantamistaan kiharasta karvasta, kuin myös viimeisimmästä lisäyksestä eli korvien asentoon vaikuttavasta havainnosta, josta Sasu sai tuloksen: ”C/T: Koirasi on korvien tyyppiin yhdistetyn variantin suhteen heterotsygootti. Tämä tarkoittaa sitä, että koirasi kantaa perimässään yhtä kopiota luppakorvaisuuteen yhdistetystä alleelista ja yhtä kopiota pystykorvaisuuteen liitetystä alleelista.” Käkkäräpäinen puoliluppa, eipä päälle päin uskoisi! Mutta jälleen kerran; se fenotyyppi vs. genotyyppi! Mitä kaikkea uutta ja ihmeellistä geenitutkimus vielä paljastaakaan omista karvapyllyistämme tulevaisuudessa, jää nähtäväksi.

Vähintä, mitä jokainen yksittäinen koiran omistaja voi helposti tehdä auttaakseen rotukoirien terveempää tulevaisuutta tukevaa tutkimustyötä, on lähettää verinäyte Helsingin yliopiston koirien geenipankkiin (<- linkki tekstissä, klik!). Tämä onnistuu kätevästi tulostamalla lomakkeen ja otattamalla näytteen esim. rokotusten yhteydessä tai osallistumalla joukkonäytteenottoon, joita tutkimusryhmä, rotuyhdistykset ja koirakerhot järjestävät eri puolilla Suomea. Akitan kohdalla jokainen näyte on tärkeä, mutta erityisesti SA-sairaiden näytteet olisivat kultaakin arvokkaampia. Sillä jos näytteitä saadaan kerättyä tarpeeksi on olemassa mahdollisuus, että sairautta voisi tutkia tarkemmin näin Suomen maaperällä, mikä olisi kerrassaan loistavaa eteenkin nyt kun tutkimustyö Saksan päässä on pistetty jäihin.

LISÄYS 20.12.2013: Genoscoper Oy:n tarjoama MyDogDNA-testaus ja Helsingin Yliopiston hallussa oleva koirien geenipankki eivät ole sama asia, vaikka nämä tahot yhteistyötä tekevätkin. Ensiksi mainittu on yksityinen, koirien geenitutkimuksia kuluttajille maksua vastaan tarjoava yritys. Toinen on maailman suurin koirien geenipankki, joka tekee tutkimustyötä itsenäisesti ja jonne verinäytteen toimittaminen ei maksa kuin korkeintaan klinikkamaksun ja postituksen. Tässä on ollut hienoisia epäselvyyksiä, joten ajattelin vielä mainita asiasta erikseen.

Hyvästi jää, rakas ystävä

Miska 1.5.2001 - 15.10.2013

Miska-lappalainen muutti luoksemme vajaan puolen vuoden iässä. Alunperin kasvattajalla oli aikomus pitää koiran itsellään, mutta yhteiselo sisarpuolen ja mamman kanssa ei sujunut täysin ongelmitta. Samaan aikaan meidän perheen kuopus kaipasi rinnalleen karvaista kaveria, joten tarpeet kohtasivat - koira sai uuden kodin ja tyttö rakkaan lemmikin. Miska ei koskaan oppinut pitämään toisista koirista ja sillä olikin elämänsä aikana ainoastaan pari koirakaveria, joiden seurasta se nautti. Toinen oli Salli-akita, mutta ehdoton ykkönen Miskan mielestä oli anoppilan Roope-seropi.

Miska oli omalla persoonallisella tavallaan kaunis, vaikkei mikään näyttelystara ollutkaan. Sen kanssa käytiin opiskelemassa myös agilityn alkeet ja pikkuisen tokoakin. Miskasta olisi tullut loistava agilitykoira, jos vain ohjaaja olisi jaksanut panostaa harrastukseen enemmän aikaa ja ajokilometrejä. Se oppi esteet hämmästyttävän nopeasti ja nautti niiden parissa touhuamisesta, mutta joutui lopulta tyytymään kotipihan omiin hyppyesteisiin.

Pikku-Miska, maaliskuu 2002

Miska eli hyvän elämän. 12,5 vuoteen mahtuu paljon ja lappalainen oli monessa mukana. Nyt koti tuntuu tyhjältä, vaikka onhan meillä edelleen näitä ihanaisia karvakorvia täällä seuranamme. Mutta Miska on aina ollut lähellä. Aina tuossa vieressä. Ihan aina. Ja tulee aina olemaan, murusena sydämessä ja kauniina muistona mielessä. Hyvää matkaa tähtisumun tuolle puolen, rakas. Nuku hyvin.

Terveystarkkeja

FI14828/10 Lukitarin Bakeneko
silmätutkimus: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
polvilumpiolux.med: 0/0

Paavo-neiti aloitti meidän B-sarjalaistemme terveystarkit käväisemällä silmä- ja polvitarkastuksessa, molemmista tuliaisena puhtaat paperit. Neidin luuston kuvaukset on varattu joulukuulle.

Toto veren jäljillä verijäljellä

Olen käsitellyt verta viime aikoina lähinnä koeputkissa ja blogitekstitkin ovat pääosin pyörineet vain erinäisten tutkimusten tiimoilla, joten laitetaas kevennykseksi kuvaterveisiä akitaharrastajien SawoPäeviltä, joille osallistuimme siskoni kanssa. Koiristamme mukana oli tällä kertaa vain Toto-mies.

Päivän aktiiviohjelmaan kuului verijäljen teko ja myöhemmin auringon laskiessa jäljen ajo. Toton kanssa en ole aiemmin kokeillut verijälkeä, joten jätkän osoittama mielenkiinto jälkityöskentelyyn oli erittäin mieluisaa huomata. Ehkäpä tästä voisi tulla meille jopa ihan tavoitteellinen harrastus, ken' tietää! Ainakin jälkikärpänen puraisi allekirjoittanutta sen verran tolkusti pitkästä aikaa, että omaksi ilokseni jatkan tätä touhua Toton kanssa, vaikken sinne kokeisiin asti koskaan uskaltautuisikaan.

Alun makuu piti tutkia todella tarkkaan ja antaumuksella

Ohjaaja ei ollut varautunut näin vauhdikkaaseen menoon!

"Jos metsään haluat mennä nyt..."

MyDogDNA

Nyt olen ehtinyt perehtymään Sayurin MyDogDNA-passiin syvällisemmin ja ajattelin kirjuutella aiheesta muutaman sanasen.

Perinnöllisten sairauksien tuloksissa ei tosiaan mitään hirmu jännää löytynyt, kuten jo aiemmin ehdin mainita. Testivalikossa ei kuitenkaan ole rotutyypillisiä sairauksia, kuten VKH tai SA, koska niille ei ole olemassa geenitestiä. Perinnöllisissä ominaisuuksissa oli merkattuna jo tiedossa olevia juttuja, kuten mm. että Sayuri kantaa valkoista väriä. Oli siellä myös yksi alkuun hassulta vaikuttavakin kohta, nimittäin Sayuri kantaa yhtä kopiota alleelista, joka kulkeutuu kiharakarvaisen turkin kanssa. Kysyin aiheesta lisätietoja Genoscoperilta ja he tarvitsisivat lisää koiria testattavaksi, jotta voisivat tarkastella asiaa laajemmin. Akitan pitkäkarvaisuusalleeli on jo aiemmin paikallistettu amerikkalaisessa tutkimuksessa, mutta kiharakarvaisuuden kanssa sillä ei ole tutkittua yhteyttä. Kiharakarvaisuus on dominantti suorakarvaisuuteen nähden, mutta se ei ilmene ellei koira kanna myös pitkää karvaa. Karvan pituutta kuvaava testi antoikin Sayurille tulokseksi homotsygootin lyhytkarvaisuuden. Silti, varsin hauska tapaus. Olen huomannut, että Sayurin kotiin jätetyllä jälkeläisellä Totolla menee peffakarvat laineille, kun sen pesee. Aiemmin arvelin sen tulevan jostain Salli-muorin takaa siksi, että Sallukalla oli pitkäkarvaisia sisarpuolia. Mutta ehkäpä jätkä onkin ihka aito käkkäräkarvainen akita, hah!

MDD Breeder -työkalu näyttää valitulle koiralle samanrotuisista testatuista, vastakkaisen sukupuolen edustajista valikoidut, ns. geneettisesti passeleimmat kumppanit. Breederissä näkyviin laitetuista akitauroksista yksikään ei olisi Sayurille (tässä täysin teoreettisessa) parin etsinnässä ihannesulho. Olkootkin, että otos on aivan mitättömän pieni testattujen koirien vähäisen lukumäärän vuoksi, eikä kannan monimuotoisuutta voi vielä luotettavasti havainnollistaa, ovat nuo annetut tulokset karuja, kun ottaa huomioon näiden testattujen koirien olevan maamme akitakannassa ns. mahdollisimman kaukaista sukua keskenään, eivätkä tulokset siitä huolimatta ole tuon parempia. Tuonteja tarvitaan lisää myös jatkossa, mutta niiden pelastavaan voimaan on ihan turha kenenkään vedota, sillä koko rotu on maailmanlaajuisestikin liian sisäsiittoinen. Rodun monimuotoisuuden tilaa on voinut päätellä ihan vain tutustumalla historiaan ja sukutauluja tutkimalla, mutta jälleen kerran – se musta ja valkoinen ja niin edelleen.

Ja ellei joku vieläkään ymmärrä, että miksi tämä vouhkattu monimuotoisuus rodun sisällä on niin ensiarvoisen tärkeää, silloin lienee paikallaan tutustua K. Mäen kansantajuiseen tekstiin ”Vain monimuotoinen koirarotu selviää”. Tekstistä voi myös ottaa suoraan vinkkejä siihen, mitä rodun terveemmän tulevaisuuden eteen olisi tehtävissä. Mikäli se laajamittainen roturisteytys on edelleen joillekin ylitsepääsemättömän hankala aihe ja ehdoton nounou, niin voisimme sentään porukalla pitää huolen parista seikasta. Eli ettei nykyisestä ja tulevasta akitakannasta karsita enää jalostusmateriaalia vähäpätöisten seikkojen vuoksi, vaan mahdollisimman montaa tervettä ja muutoinkin jalostuskelpoista koiraa käytetään sukua jatkamaan. Sekä ettei yksittäisten koirien jälkeläismäärä nouse kantaan nähden liian suureksi, huomioiden siis myös ne toisen ja kolmannenkin polven jälkeläiset, ettemme tahattomasti aikaansaa superpappoja ja -mummoja. Ja palauttakaamme mieliimme myös, että vasta jälkeläisarviointi määrittää jalostuskoiran todellisen jalostuksellisen arvon, eli että kannattiko sitä tiettyä yksilöä käyttää suvunjatkohommissa ollenkaan.

Verikokeita ja geenitutkimusta

A-pentueemme valkoisella neitokaisella, Aprilla, todettiin vuosittaisen terveystarkastuksen yhteydessä alhainen verihiutaleiden taso. Arvot ovat olleet alakanttiin aiemminkin, mutta nyt oltiin ihan eri sfääreissä, kuin tavallisesti. Koiruus ei oirehtinut tilaansa juuri mitenkään erikoisesti, joten tulokset ja tilanteen vakavuus tuli melkolailla yllätyksenä. Aprin tahti on hieman hidastunut lenkeillä, mutta mitään muuta hälyttävää ei ennen verikokeiden tuloksia huomattu.

Reilun kolmisen viikon kortisonikuurin jälkeen verihiutaleiden määrä on lisääntynyt, muttei niin paljon kuin toivoimme. Sivuvaikutusten ja huonon vasteen vuoksi lääkitystä ryhdytään purkamaan asteittain. Tilannetta seurataan kontrollikäynneillä. Toivottavasti verihiutalearvot eivät kyykkää enempää. Niin kauan, kun koira on oma itsensä ja hyvävointinen, on kaikki ok.

Sain Sayurin MyDogDNA-passin luettavakseni eilen. Tuloksissa ei ilmennyt mitään hirvittävän jännää ja kaikki testatut sairaudet olivat puhtaat, tosin eipä siinä testattavien listassa olekaan akitalle tyypillisiä sairauksia mukana. Kahdessa kohdassa oli ”ei tulosta” -merkintä, mutten todellakaan ole niiden vuoksi tilaamassa uusintatestiä, sillä lähdin alun perin pilottiin mukaan rotukohtaisen monimuotoisuuskartoituksen vuoksi. Akitoja ei ole tutkittu tarpeeksi montaa yksilöä, jotta ne rotukohtaiset käppyrät saataisiin näkyviin, joten testin kotisivuilla on edelleen esimerkkikäppyränä kultainennoutaja. Odotan suurella mielenkiinnolla tuota rotukohtaista koontia ja monimuotoisuuskäyriä.

EDIT:
Ajankohtainen muistutus kaikille akitan omistajille: http://metsastajanakita.blogspot.fi/2013/07/toivon-puutetta.html

Jännän äärellä

Toukokuun lopulla sain sähköpostia Genoscoperilta, jossa kerrottiin MyDogDNA-analyysin olevan pian käyttövalmis palvelu. Ilmoitin Sayurin kyseisen testin pilottivaiheeseen tammikuussa, joten koko kevät ja varsinkin kuluva kesäkuu on vierähtänyt tuloksia odotellessa. Odottavan aika on tunnetusti pitkä. Joudun kuitenkin odottamaan vielä tovin jos toisenkin, sillä kävi ilmi, ettei Sasun verinäytettä pystytty analysoimaan. Harmistus oli ensin suoraan sanottuna melkoisen suuri ja kaikista eniten tympäisi se, että asiasta ilmoitettiin vasta testin kaupallisen lanseerauksen aattona. Olisin kerennyt lähettää uudet näytteet jo moneen kertaan, jos olisin tiennyt! Joten sen sijaan, että ihailisin parhaillaan hienoja käppyröitä ruudulta, odottelenkin nyt näytteenottopakkauksen saapumista postitse (poskisolunäyte riittää, onneksi). Mutta toivon hartaasti, että näytekitti tulee jo tällä viikolla ja saan tulokset muutaman viikon sisään.

Toisaalta, käyttäjäpalautetta lukiessani en voi olla toteamatta, että ehken on ihan hyvä, ettei minulla vielä ole niitä tunnuksia. Palvelussa on ilmennyt melkoisen paljon bugeja, joita tosin kyllä korjataan kiireen vilkkaa, mutta kuitenkin... Mielestäni yrityksen olisi kannattanut tehdä pilotointi loppuun saakka, eli testiryhmä olisi päässyt tutustumaan palvelun ominaisuuksiin ja käyttöön ennen sen julkaisua avoimille markkinoille. Tällä hetkellä palvelu on vielä raakile ja lisäksi "koirien treffipalvelu" -tyyppinen mainonta ällöttää.

Mutta hyvä siitä tulee! Kunhan homma saadaan pelittämään kunnolla ja koiria testataan mahdollisimman monta tarkemman datan kasaan saamiseksi, tulee genominlaajuinen kartoitus olemaan todella hieno apuväline koirarotujen jalostuksessa. Niin, apuväline. Jatkossakin kasvattajan on tehtävä itsenäiset ratkaisut suunnittelemiensa yhdistelmien suhteen riippumatta siitä, onko koirilla geenipassia vaiko ei. Päätöksiä ja sitä myöten vastuuta ei saa ulkoistaa jollekin tietokoneohjelmalle.

On vuosia kasassa tusina ja simassa kelluu rusina

Miska viettää tänään synttäreitä! Juhlapäivä on sujunut vaihtelevassa kelissä; välillä paistaa aurinko, mutta hetkittäin tulee lunta ja räntää taivaan täydeltä. Miska on edelleen iästään huolimatta pentumainen häslääjä ja aina iloinen touhottaja. Toivomme tulevaisuuteen vielä monia iloisia hetkiä karvamuorin seurassa!

Miskan 12-wee synttäripönötys

Huolta ja murhetta

Vaikka koiraharrastus on pääasiassa varsin lystikästä hommaa, niin kylläpä näiden karvakavereiden kanssa saa välillä harmaita hiuksia siihen tahtiin, että kohta saattaapi jo kiikkustuoli kutsua tätä varhaiskeski-ikäistä...

Akulla on aina ollut ns. "talvinenä", eli kirsu on vaaleampi talvella ja huomattavasti tummempi kesällä. Mutta keskellä sydäntalvea jätkän silmäkulmistakin katosi pigmentti. Tunnetusti äärimmäisen positiivisena persoonana ehdin jo lukea koiralle tappotuomiota. Ensimmäinen pelko persiessä oli nimittäin akitojen toinen hyppykuppa eli VKH, vaikkakin kyseinen sairaus puhkeaa pääsääntöisesti nuorilla yksilöillä ja Aake kuuluu jo kymppikerhoon. Nyt uskallan jo huokaista helpotuksesta siltä osin, koska samalla kun ukkelin kirsu alkaa jälleen päivän pidentyessä saada väriä takaisin, ovat kajalitkin palautuneet. Aku ei ole missään vaiheessa ollut valoherkkä tai aristellut silmiään muutenkaan. Selvinneemme siis säikähdyksellä tästäkin koettelemuksesta.

Astetta mysteerisempi on puolestaan Sayurin tapaus. Sasu on nimittäin saanut kaksi jalat alta vienyttä tuijotuskohtausta; ensimmäisen vuosi takaperin helmikuussa ja toisen kuluvan vuoden maaliskuussa. Ensimmäinen kenttään tumahtaminen meni heikotuksen piikkiin, sillä Sasu ei ollut syönyt kyseisenä päivänä mitään. Soitin kohtauksen alussa päivystävälle eläinlääkärille ja koira tokeni normaaliksi puhelun aikana. Jäimme sillä kertaa tohtorin kanssa niille puheille, että kattellaan ja jos kohtaus uusii, niin aletaan tutkimaan. Toiselle kerralle ei löydy mitään samankaltaista yksinkertaista selitystä; koirat oli syötetty tuntia aiemmin, Sayuri odotti eteisessä kävelylle lähtöä.

Veri- ja virtsakokeiden perusteella sisuskalut pelittävät normaalisti ja ulkoisessa tutkimuksessakaan ei löytynyt mitään poikkeavaa tai kipuilevaa kohtaa. Ns. "aitoa epilepsiaa" tämä ei luultavasti ole, koska oireet ovat ilmenneet vasta myöhemmällä iällä. Eli mikäli kohtauksia vielä tulee, niin seuraava askel on magneettikuvaus, jolla saadaan selville mahdolliset kasvaimet tai muut epänormaalit muutokset aivoissa. Koiran hoidon kannalta kuvauksella ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä vaikka kyseessä loppujen lopuksi olisikin se epätodennäköisin vaihtoehto eli idiopaattinen epilepsia (= magneettikuvassa ei näkyisi muutoksia), niin harvaan ilmeneviä tai lieviä kohtauksia ei lääkitä mitenkään. Jalostuskäyttöä Sasulle ei ollut muutenkaan enää suunnitelmissa, joten rouvakoira kiikutetaan puukon alle alkukesästä ja samalla vältetään tulevaisuudessa mummutaudit, kuten mm. kohtutulehdus. Leikkuu vaikuttaa jatkossa myös hormonitasapainoon, mikä voi olla yksi kohtauksia laukaiseva tekijä.

Sayuri ja "terassikauden avaus" -2013

B-muksuista kahdella on nyt todettu verikokein suoritetulla allergiatestillä yliherkkyys homeille, varastopunkeille ja useimmille heinille, toisella myös kanalle. Toivottavasti oireet pysyvät jatkossakin hallinnassa ja kutinat vähäisinä. Näille nartuille minulla ei ole ollut omia jalostussuunnitelmia, mutta heikentynyt immuunijärjestelmä ja perinnöllinen taipumus siihen on otettava huomioon myös pentuesisarten jalostuskäyttöä harkittaessa.

Täydet kymmenet

Siitä, kun maailmaan putkahti kolme ihanaista "marsua", on kulunut jo kokonaiset kymmenen vuotta. Kaikki kolme vetskua viettävät leppoisia eläkepäiviä; Aiko & Aku (tuttavallisemmin Team Tupla-A) mumman ja vaarin tykönä Sotkamossa, ja Apri Lauran hellässä hoidossa Espoossa. Toivomme vielä monta tervettä vuotta tulevaan ja paljon iloisia hetkiä rakkaiden karvakorviemme seurassa!

Lukitarin Ayakohime

FI CH Lukitarin Akuma-Go

Lukitarin Aprilfool, kuva: Laura

Talvipäivät 2013

Akita ry:n Talvipäivät vietettiin viime viikonloppuna Kuuman Kartanossa, Latovainiolla. Meidän poppoo osallistui päiväkävijänä sunnuntaille, jolloin ohjelmaan kuului Kaisa Hilskan luento pienten populaatioiden jalostuksesta sekä vuosikokous.

Luento oli loistava! Tämä täti tietää, mistä puhuu. Suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka harrastaa lukumäärältään pienehköä ja sukusiittoista rotua, jollaisesta loistavana esimerkkinä toimii akita. Omat ajatukseni rodun kasvatuksesta liikkuvat skaalalla "toivotonta" - "ehkäpä sittenkin...", joista jälkimmäinen lienee kohdallani edistystä. Haasteita on valtavasti, mutta ehkä tästä tosiaan vielä jotenkin selvitään..? Elämme mielenkiintoisia aikoja rotukoirien jalostuksen tiimoilla yleisemminkin; M. Snellmania eräästä haastattelusta lainatakseni "Muutamalle rodulle ovat kuolinkellot soimassa". Olen ihan samaa mieltä tästä, valitettavasti.

Vuosikokouksessa minut valittiin hallitukseen varamiehen paikalle. Edellisen kerran olin toimihenkilön pestissä kolmisen vuotta sitten, eli nyt siis uusin voimin kohti uusia tuulia. Tosin varsinaiset hallituslaiset ovat sen verran aktiivista porukkaa, että tuskin tämmöiselle varapenkkiläiselle on suuremmin tarvetta äänenkäyttäjänä kokouksissa. Sen sijaan tarvetta löytyy talkoolaisille eri tapahtumiin ympäri Suomen, joten otathan reippaasti yhteyttä mikäli haluat olla mukana mätsäreiden järjestelyissä tai muussa yhdistyksen toiminnassa.

Sini otti upeita kuvia Talvipäivillä ja osuipa linssin eteen pariin otteeseen meidän pikkuruinen Toto-mieskin:

Toto paistattelee auringossa, kuva (c) Sini Piironen

Sayuri 7-wee ja uusi koirakaveri

Synttärisankarilla on juuri karvanlähtö pahimmillaan, joten kuviin poseeraaminen jäänee tänään välistä. Alla kännykkäkameralla räpsäisty kuva parin viikon takaa. Tuon jälkeen olemme saaneet lisää lunta kymmenkunta senttiä, joten kahluulenkkien vastus eikun vain kovenee, vaikka mukamas tässä ollaan kevättä kohden menossa.

"Lunta tulvillaan on raikas talvisää..."

Parisen viikkoa takaperin tapahtui muutakin jännää, kuin pelkkää lumessa tarpomista. Suomeen lennähti suuripieni karvakorva, suloinen akitapoika, Lemmy. Lemmy on Saijan oma kultamussukka, joka asustaa Paavon ja Raipen seurassa Iisalmessa. Lisätietoja pienokaisesta: http://tensaiakitas.blogspot.fi/p/lemmy-reliances-ace-of-spades.html

"If you like to gamble, I tell you I'm your man --"
Reliance's Ace of Spades, aka Lemmy

Tuusniemi RN

Tuomari Leni Finne

Lukitarin Benzaiten AVO EH1 -

---

Nuga-neiti debytoi Tuusniemen ryhmiksessä hienosti!
Eikä handlerikaan pyörtynyt kehään, joten tästä on hyvä jatkaa. ;)

"Anna jo se nami!"

"Jos mä nyt tarjoaisin tassua...
niin saisinkohan sitten sen namin?!"

Kajaani KV Tamminäyttely 2013

Tuomari: Natasa Davidovic, Serbia

Lukitarin Beware the Heavens AVO ERI/1 SA PN3 CACIB

Viggoli kehässä, kuva: Anni Korhonen

Uusi vuosi, mutta melkolailla vanhat kujeet

Vain yksi on joukosta pois. Salli-muori jätti tämän maan pölyt tassuistaan marraskuun lopulla ja siirtyi tarkkailemaan maailman menoa pilven reunalta. Ikävä iskee välillä kuin kymmenen kilon leka, mutta tiedän ratkaisun oikeaksi, sillä Sallukka meni viimeisinä viikkoinaan tosi nopeasti huonommaksi; nukkui paljon ja söi tavallistakin huonommin. Eläinlääkäriä lainatakseni "valitettavasti vanhuuteen ei ole vielä keksitty parannuskeinoa". Salli nukkui rauhallisesti pois eläinlääkärin vastaanotolla ja vetäisi viimeiset henkoset läheisten ihmisten ollessa vierellä.

Alkavan vuoden suunnitelmiin kuuluu B-penskojen terveystutkimuksia. Sama suunnitelmahan oli päättyneellä vuodellakin, mutta peruin jo varatut tarkit, kun päätin lykätä tutkimuksia kolmen vuoden rajapyykin yli, jotta polvitutkimustulos pysyisi voimassa koirilla lopunikää. Alle kolmevuotiaalle koiralle suoritettu polvitarkastus on voimassa kaksi vuotta tutkimushetkestä laskien.

Näyttelyvuoden perinteiseen aloittajaan, KajaaninTamminäyttelyyn, meidän koiristamme ei tänä(kään) vuonna osallistu kukaan. Kasvateista arvosteltavaksi on ilmoittautunut Viggo-neiti, jonka tapaamista omistajineen odotan jo innolla. Kehän reunalla nähdään!