maanantai 18. tammikuuta 2021

Uusi vuosi ja tällä kertaa myös uudet kujeet

Vuosi 2021 on alkanut vauhdikkaasti muuton merkeissä. Muksut ja Toto-akita muuttivat kanssani lähemmäs Kajaanin keskustaa isännän jäädessä asustelemaan maaseudun rauhaan. Uudessa asunnossa en pysty pitämään koiria erillään ja koska Toto ei tule toimeen Danin kanssa muutti Dansku-jindo ystäväni Saijan luo.

Dania tullaan näkemään näytelmissä, jahka semmoisia pystytään jossain vaiheessa jälleen järjestämään. Treenattu on kovasti pönöttämistä ja Aisti & Tunne -koulutuskeskuksen opeilla liikkeetkin sujuvat nykyään neljällä jalalla ravaten aikaisemman kahden jalan sijaan. Kiitos Teijalle vinkeistä!

Toto on sopeutunut kaupunkilaiselämään hämmästyttävän hienosti. Koko ikänsä synnyinkodissaan asuneelle 11-vuotiaalle koiralle tämä ei ole ihan itsestään selvä asia ja olinkin jo asennoitunut pitkälliseen yksinoloharjoitteluun, mutta turhaanpa murehdin. Toto käyttäytyy oikein mallikelpoisesti niin asunnossa kuin kävelylenkeillä muiden koirien ohitustilanteissa, ei ulvomista eikä rähjäämistä. Olen niin ylpeä omasta pikkukoirastani!