Luppakorva seikkailee taas

Toton (Lukitarin Bo Totoro) ja Mötkön (Lukitarin Brigitte Bardot) MyDogDNA-tulokset valmistuivat sopivasti vapun alla. Testatut sairausgeenit olivat molemmilla puhtaat - mutta edelleen, akitalle tyypillisiä sairauksia testaus ei sisällä. Muuta jännää tuloksista ei käynyt ilmi, kuin että Toto on geneettisesti luppakorvainen. Fenotyypiltään jätkä on kuitenkin Pystykorva isolla P:llä. Oma valistunut veikkaus onkin, että kyseinen testiosio kertoo Toton ilmiasun suhteen enemmän korvan paksuudesta kuin asennosta, sillä Toton korvat ovat ohuehkot.

Luppakorva-poika ja puoliluppa-mamma

Mötkön monimuotoisuuskäppyrät. (kuva: MDD)

Toto Perinnölliset eroavaisuudet -taulukossa. (kuva: MDD)

Parasta A-ryhmää!

Maaliskuun viimeisenä päivänä juhlittiin A-pentueen merkkipäivää. 11-vuotiaat "muksut" voivat melkoisen hyvin, joten toivottavasti saamme pitää heidät luonamme vielä pitkään.

Ayako, entinen Neiti-Luimula tunnetaan nykyään
suurimman osan ajasta Neiti-Pystykorvaisena.

Akuma, edelleen porukan jästipää.

Apri-neiti, ihana nallukka! (kuva: Laura)

Lemmygaten jälkipyykkiä

Melko tarkalleen vuosi takaperin eräillä kermapyllyillä meni aamusumpit väärään kurkkuun, kun ystäväni Saija toi USA:sta Suomeen brindlen akitapennun, Lemmyn. Tuontikoira ei ollut tässä tapauksessa se kovin ihmeellinen asia, onhan valtaosa maamme sukuaan jatkaneista akitoista tuonteja, vaan närää tietyissä piireissä aiheutti lähinnä koiran rekisteröinti akitaksi. Yhdysvalloissa American Kennel Club ei ole jakanut rotua akitaksi ja amerikanakitaksi, joten rapakon tuolla puolen näiden erityyppisten akitojen jalostuskäytölle keskenään ei ole rekisteröinnin kannalta mitään käytännön estettä. Lemmyn suvusta löytyy sekä suoria japanintuonteja, kuin myös koiria, jotka meikäläisen rotumääritelmien mukaisesti kuuluisivat amerikanakita -rotuun. Lemmy on siis ns. ”blend”, kahden akitatyypin sekoitus.

Nyt tapaus on käsitelty ihan Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan kokouksessa, koska eräs nimeltämainitsematon koirakerho teki valituksen Lemmyn rekisteröinnistä. Lyhyestä virsi kaunis eli koira siirrettiin FI-rekisteristä ER-rekisteriin, koska sinnehän Lemmy taustansa puolesta kuuluu. Käytännön tasolla tämä muutos merkitsee lähinnä, ettei koira voi saada CACIB-vahvistuksia. Voi kyynel. Eipä tuota luppakorvaa mihinkään missikehiin oltaisi raahaamassa muutenkaan, paitsi ehkä korkeintaan piruilumielessä.

Päätöstä lukiessani en kuitenkaan voi olla hämmästelemättä eräiden ”asiantuntijoiden” lausuntoa. Samaan aikaan kun turuilla ja toreilla jeesustellaan rodun monimuotoisuuden tärkeydestä taistelussa rotua kalvavia autoimmunisairauksia vastaan, olisivat nämä samat arjen sotasankarittaret halunneet koiran EJ-rekisteriin (Ei Jalostukseen). Siis koiran, joka tutkitusti omaa monimuotoisimman geeniperimän kaikista maamme genomitestatuista akitoista! Tähän väliin repomiesmäinen huudahdus: ”Jumalauta!”. Pikkaisen on puheet ja päätökset ristiriidassa keskenään, mutta sehän ei tietenkään ole mitään uutta auringon alla.

MDD-testatuista akitoista rodun heterotsygotian mediaani tämänhetkisellä otoksella on 20,6%, lähtien heikoimmillaan 17%:n pinnasta. Lemmyn oma perimän monimuotoisuusaste on 26,1%. Itse arvotan tärkeysjärjestyksessä terveyden (johon monimuotoisella perimällä on varsin oleellinen vaikutus) koiran normaaliin elämään varsin vähän vaikuttavien ulkonäkövirheiden edelle, mutta kukin tietty tavallaan ja laivat seilaa ajallaan. Joten mikäli Lemmy ja sen lähisukulaiset pysyvät jatkossakin terveinä ja se saa aikanaan puhtaat paperit akitan PEVISA:n vaatimista tutkimuksista, niin aion käyttää sitä jalostukseen siitä huolimatta (tai paremminkin, juuri siksi..), ettei sillä ole nykypäivän show-akitalla ihannoituja tihrusilmiä, hintelää sahapukkimaista kroppaa tai kaarevaa banaaniselkää. Mutta ne tulevaisuuden jalostussuunnitelmieni tärkeimmät pointit eivät suinkaan koske -sitä joillekuille mitä ilmeisimmin niin pirun tärkeää!- koiran ulkonäköä, koska ne eivät edes näy päällepäin; Lemmyn sukulaiset ovat melkoisen kattavasti tutkittuja luuston ongelmien ja perinnöllisten silmäsairauksien varalta, se itse on valtapopulaatiosta poikkeava yksilö, eikä sitä ole puhkinussittu sukusiitoksenkaan osalta. Purrrrrrfect.

---

And the main point in English:

March 11th 2014, Helsinki - the breeding committee of the Finnish Kennel Club has decided that Akita dog RELIANCE'S ACE OF SPADES will be transfered from FI-register to ER-register. ER-registered dog is eligible to use for breeding or attend dog shows and official trials, however it cannot be awarded a CACIB or an International Champion title.

Vetsku-Suikkelsson

Sayuri juhlisti synttäreitään ylimääräisin herkuin ja rauhaisalla kävelyllä hentoisen lumisateen hivellessä poskia. Koiranäytelmien veteraaniluokkiin oikeuttavan 8 ikävuoden ylitys ei koirassa juurikaan päälle päin näy, joten toivomme paljon terveitä vuosia ja iloisia yhteisiä hetkiä tulevaan!

Rock, rock - villahousu rock!

Akitoilla pitkäkarvaisuutta ilmenee jossain määrin. Kyseessä on resessiivinen ominaisuus, mikä tarkoittaa, että ilmentyäkseen pitkäkarvaisuuden on tultava yksilön molemmilta vanhemmilta. Nämä pörröiset kaverit eivät voi saavuttaa kummoista menestystä näyttelykehissä rotumääritelmän mukaan virheellisen karvanlaadun vuoksi, mutta muutoin ne ovat ihan tavallisia akitaksia siinä missä normikarvaiset serkkunsakin, vaikka toki pitkä ja tuuhea turkki vaatii omistajalta huomattavasti enemmän viitseliäisyyttä turkin hoidon suhteen.

Akitoiden omaa pitkäkarvaisuutta aiheuttavaa mutaatiota testaa muutama yritys ympäri pallon, mm. VetGen Yhdysvalloissa. Sain tilaisuuden testauttaa kaksi koiraani, Sayurin ja Totoron. Molemmilla tulos oli sama:

"Coat Length: S/S, carrying two copies of the short coat length gene"

Kumpikaan testatuista ei siis kanna eikä periytä pitkäkarvaisuutta.

Saija & Linda, I want to thank you very much for this opportunity to test my dogs! Every piece of information is interesting. I can't wait what the future bring us with genetesting.

Eipä mennyt taaskaan niinku strömsössä

LUKITARIN BAKENEKO

kyynärnivel 0/0

lonkkanivel D/C

Kevään pentuesuunnitelmat kariutuivat Pavetsun luuston kuvauksiin. Lonkat ovat sököt, tosin onneksi se ei koiraa vielä tässä elämänvaiheessa näytä haittaavan. Harmittaa, sillä suunniteltu uros olisi ollut erittäin mielenkiintoinen uusi tuttavuus ja nappiosuma Paavo-neidille. Mutta nyt kävi näin ja pentuhaaveet vaihtuivat sterkkaussuunnitelmaan. Tämä toimenpide helpottaa arkea useamman koiran taloudessa ja samalla vältetään tulevaisuudessa mahdolliset mummukoirien vaivat.

Pavetsuikkeli spurttailee pakkasessa, kuva: Saija Tenhunen

Yksi on joukosta pois...

B-muksujen synttärikekkereistä huolimatta tämä vuosi alkoi haikeissa tunnelmissa. Pitkäaikainen karvainen ystävä, ensimmäisen Lukitarin-pentueen isäpappa Raipe päätti maallisen taipaleensa reilu viikko takaperin. Ikää Rajlle kertyi melkein 14 vuotta.

Tutustuin Raipeen kulkiessamme Salli-muorin kanssa koiranäyttelyissä ja kävimme mm. yhteisellä näyttelyreissulla Ruotsissa Rajn silloisen omistajan kanssa. Raj oli aikoinaan Sallin kahdesta sulhaskanditaatista ehdoton ykkössuosikkini. A-pentueemme putkahti maailmaan maaliskuussa-03, joten komeasti ovat vetskuikäistä sakkia nämä ”penskatkin” nykyään...

A-pentujen ollessa alta vuoden iässä kuulin Rajn etsivän uutta kotia. Koulukaverini Saija oli ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut rodusta ja kaipaili omaa akitalaista vierelleen. Niinpä parin mutkan kautta Raj muutti asustelemaan ensin Saijan luo Vuokattiin, mistä matka jatkui omistajan jatko-opintojen vuoksi Tornion kautta Helsinkiin ja sieltä lopulta Savon sydämeen, Iisalmeen. Onneksi Raj oli tottunut matkailija ja kotonaan melkeinpä missä tahansa.

Raj oli hieno koira, joka valloitti monet sydämet ja jota jää kaipaamaan suuri joukko ihmisiä. Lepää rauhassa, pappa.

Ängsmyrens Yori No Kogawe "Raj"
30.1.2000 - 8.1.2014