Maaliskuun Mahtavat -synttäribailut

A-pennut täyttivät maaliskuun lopulla jo 9 vuotta! Vetreät veteraanit voivat oikein hyvin.

Myös Sasu täytti vuosia viime kuussa, mittari pyörähti kutoseen. Alla the Virallinen Poseeraus:



Sayuri on vihdoin ja viimein hyväksynyt vauvan osaksi elämäämme. Valvomatta ei muksua uskalla jättää koiran kanssa keskenään (kuten mitään koiraa ei pitäisi koskaan jättää...), mutta yhdessä voimme jo touhuta lattialla porukalla ja kovin mielellään Sayuri osallistuisi kakkavaippojen vaihtoonkin. Tai tarkennettuna niiden hävittämiseen. Pöh, miksi kaikki kiva aina kielletään!?

Poika kasvaa hurjaa vauhtia. Muutoin elämä täällä korvessa on aika tasapaksua, joten eipä ole pahemmin tullut tätä blogiakaan päiviteltyä viime aikoina. Seuraava päivitys lienee Miskan synttärit vappuna... ;)

Synttärihumua

Onnea, Salli-rakas! 13 vuotta mittarissa ja toivottavasti vielä monia iloisia hetkiä edessä päin! Joskin onhan se myönnettävä itse kunkin, että muorin elämä on jo ehtoopuolella. Mutta ei mietitä sitä nyt, tänään juhlitaan! Mummeli voi ikäisekseen erittäin hyvin, on pirteä ja reipas.


Myös B-muksujen synttärit on jäänyt täällä blogistanissa mainitsematta, ONNEA isosti kaikille! Alla Toton 2-wee pönötyskuva:

Kajaani KV ja elämää vauvaperheessä

Kajaanin Tamminäyttelyssä ei tänä vuonna nähty meidän koiruuksia, sillä ilmoittautumisen hetkellä en ollut ihan varma olisinko itse handlauskunnossa synnytyksen jälkeen. Näin jälkeen päin on helppo sanoa että olisinhan minä toki ollut, mutta mikäli pikkumies olisi autettu ulos leikkaamalla tai muita vastaavia ongelmia olisi ilmennyt, niin silloin tämä handleri olisi ollut pois laskuista. Mutta noh, jos sitä ensi vuonna sitten esiinnyttäisiin kotinäytelmässä mekin...

Kasvateista kehässä edusti Viggo, Lukitarin Beware the Heavens. Neitokaiselle ruotsalainen Erna-Britt Nordin antoi arvosanan EH. En valitettavasti saanut lainkaan julkaisukelpoisia kuvia Tammareista, Pallohallin valaistus kun on suoraan sanottuna ahterista. Syvältä ja poikittain.

Sayuri ei edelleenkään ole sinut uuden perheenjäsenen kanssa. Enää se ei kuitenkaan murise, joten edistystä on tapahtunut. Sen sijaan Toto on yllättänyt iloisesti koko perheen! Nuori herra osaa käyttäytyä vauvan läsnäollessa erittäin fiksusti ja rauhallisesti, tästä olen kovin onnellinen. :)

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuodenvaihteen juhlinnat ovat nyt onnellisesti ohi! Miska-lappalainen ei saanut tänäkään vuonna sydänkohtausta, vaikka rakettien pauke ja välähdykset sitä kovin hermostuttavatkin. Mustiainen viettää aina "Pumpum!-illan" sisätiloissa; valot päällä, verhot ikkunoissa ja radio soimassa.

Vuodelle 2012 meillä ei ole sen suurempia suunnitelmia, kuin että ainakin osa B:läisistä käy terveystarkastuksissa. Totolta, Mötköltä ja Pavelta olisi suunnitelmissa kuvauttaa lonkat, kyynärät ja selät. Silmä- ja polvitarkastukset jäänee ensi vuoden puolelle, koska silmätarkastus ei ole voimassa kuin 24kk ja näitä meidän muksuja ei käytetä jalostukseen kuin aikaisintaan siinä kolmen-neljän vuoden iässä (jos silloinkaan...), niin turhapa niiden silmätutkimuksienkaan kanssa on hötkyillä.

Onnea ja Menestystä Vuodelle 2012 kaikille akitaksille kera omistajiensa!
Olkoot kuluva vuosi edellistä parempi ja pysykööt koirat terveinä!

Uusi kaksijalkainen jäsen laumassamme

11.12. syntyi perheeseemme 4080 g -painoinen ja 52 cm pitkä ukkeli!

Kotiuduimme pari päivää sitten sairaalasta ja talon koirat ovat hissukseen päässeet tutustelemaan tulokkaaseen. Miska-lappalainen ei ole pienestä moksiskaan, sen mielestä poika kuului kalustoon jo ensimmäisestä illasta lähtien. Toto on pienokaisesta vilpittömästi kiinnostunut ja hyväntahtoinen, mutta hökeltää niin mahdottomasti, että tutusteluja jatketaan melko varovasti, ettei satu vahinkoja.

Sayuri ei vielä ole osannut päättää miten suhtautua pieneen nyyttiin. Vauvan läsnäolo hermostuttaa sitä selvästi, välillä kurkusta pääsee jopa syvää murinaa. Suunnitelmissa on siedättää koiruutta vauvaan hiljakseen siten, että muksu on makkarissa, jonne koirilta on pääsy kielletty. Sayuri siis saa kuunnella pienen ääntä ja haistella pojan hajuja nyt muutaman viikon, ennen kuin koitetaan uudemman kerran suoraa kontaktia.

"Ei itkeä saa, ei meluta saa..."

Otin varaslähdön jouluun päivittämällä blogin ulkoasua! Bannerissa pikku-Aku pussailee Salli-muoria joulusaunan jälkeen. Kuva on vuodelta 2003 eli ajalta, kun Aake oli vielä pieni ja sievä. Nykyään ukkelia kuvaa paremmin sanat "iso möllykkä".



Lumipeite on verhonnut maan nyt jo pariin otteeseen ja toiveissa olisi, että se myös alkaisi pysymään maassa. Koiruudet ovat oikein mielissään pikkupakkasista ja lumesta, virtaa riittäisi vallan jaettavaksi asti.

"..Joulupukki matkaan jo käy!"

Myöhäinen mätäkuu

Vanhan kansanperinteen mukaisesti mätäkuuta on elelty siinä heinä-elokuun tienoilla. Ilmeisesti sanalla viitattiin alunperin ruoan säilytysongelmiin kyseisenä ajanjaksona. Lämpimänä aikana bakteerit ja muut mikrobit lisääntyvät nopeammin, kuin viileässä kelissä. Näinpä homeet, sienet ja bakteerit aiheuttavat lämpimässä tavallista nopeampaa biomassan lahoamista. Nykyään kyseinen taloudenpidollinen ongelma on tosin varsin minimaallinen, sillä harvemmassa taloudessa ruoan kylmäsäilytys on enää kellareiden tai vastaavien systeemien varassa.

Mutta vielä näin marraskuun toista viikkoa elellessä tuo sana "mätäkuu" tulee väkisellä mieleen metsässä rämpiessä. Jokapaikassa on märkää -lits läts!- ja ilmassa leijuu homehtunut löyhkä, joka pölähtää naamalle jokaisella askeleella jostain sieltä mättäiden syvyyksistä. Koiratkin haisevat ihan pierulle eli märälle koiralle, kirjaimellisesti.

Sayuria ahdistaa, kun tassut kastuu. Tänään neitokainen teki lopullisesti selväksi, ettei rämpiminen suon reunalla ole tätä hienohelmaa varten. Kesken kävelyn koiruus paiskautui kenttään jäkälikköön, eikä liikkunut enää askeltakaan! Ensin säikähdin, että siltä pasahti kinttu rikki. Mutta olisi kait koira huutanut tai edes näyttänyt tuskaiselta, jos näin ikävästi olisi päässyt käymään..? Niinpä komensin pari kertaa terävästi, "vauhtia! tule!". Ei vaikutusta. Koira käänsi päänsä hitaaaaaaaasti toiseen suuntaan. "Nyt perskuta, alappa tulla!" ja nyppäys remmistä. Koira nousi jäykkääkin jäykemmästä sfinksi-asennostaan istumaan ja mulkaisi minua pahasti. Tuhahti, kääntyi kannoillaan ja alkoi vetämään kotiin päin. Just. Asia harvinaisen selvä, rentouttava kävelyretki luonnossa oli tältä erää ohi.

Tanskalainen Sayuri ja suomalainen sisu; "En perskutarallaa tästä liiku, vaikka hirvi päälle juoksis. Sanokoot tuo emäntä mitä huvittaa, huutakoot ja raivotkoot! Ei kiinnosta."

Kotosalla Sayuria odotti pehmeä säkkituoli ja oma viltti, jonka päällä maatessaan koira kuivasi jalkojaan antaumuksella ja aivan kuin harmistustaan osoittaakseen tuhisten. Siispä piti ihan ääneen pahoitella Rouvalle takkatulen sekä maksapateen puuttumista ja vesikin tarjoiltiin tässä huushollissa raakana hanasta, eikä suinkaan timantein koristellusta kultaisesta lähteestä. Aijai, että on huono palvelu!

Tulisi jo ne lumet, niin pääsisi helpommalla näiden hempukoiden kanssa... :)