sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kootut selitykset

Akitaksien parissa touhutessa törmää kerta toisensa jälkeen varsin hupsuihin selityksiin koskien koirien terveyttä ja jalostusvalintoja. Listasin aikaa tappaakseni muutaman.

"Koira on muutakin, kuin lonkat. / Akita on kevyt koira, eikä kärsi huonoista lonkistaan."

Kaksi mantraa, jota on hoettu auvoisista ajoista saakka ja itsekin olen joskus tuohon hokemiseen sortunut. Toki koiran jalostuksellinen arvo määräytyy muidenkin seikkojen, kuin pelkkien lonkkakuvaustulosten mukaan. Mutta mikäli luustolliset ongelmat ohitetaan olankohautuksella, ei tilanne nykyisestään parane. Lonkkien periytyvyysaste kun vaan sattuu olemaan suhteellisen korkea
ja lonkkaniveldysplasia alentaa koiran elinikää merkittävästi. Eli vaikkei se parivuotias sesse niitä paskoja lonkkiaan pahasti oireilisikaan, niin tilanne on varsin eri veteraani-ikään yltävällä (oletuksena siis, että tavoitteena on kasvattaa senioriksi selviäviä koiria), jolla lihasmassa surkastuu jo iän myötä.

Onneksi akitan kohdalla tähän asiaan on puututtu PEVISA-ohjelman tiukennuksella, jolla toivottavasti saadaan myös edistystä aikaiseksi. Myös Suomen Kennelliiton jalostusstrategian voimaanastuminen ja eteenkin mitattavissa terveystutkimuksissa huonoimman tuloksen saaneen koiran jalostuskäytöstä poistaminen on askel oikeaan suuntaan, kun "nehuonotlonkatvoiainaleikata" -peelot eivät saa pentuja SKL:n rekisteriin ilman kikkailuja.

"Akitastani on otettu ihobiopsiat ja se on SA:n suhteen terve."

Biopsia kertoo juuri sen hetkisen tilanteen juuri siitä kohdasta ihoa, josta se on otettu. Ei enempää, eikä vähempää. Näytepalojen tutkituttamisella ei valitettavasti saa ennustetta siitä, sairastuuko koira huomenna tai vuoden päästä, saati kantaako se sairautta perimässään. Negatiivinen tulos ei kerro edes sitä, että koira olisi terve. Esimerkiksi kaikki näytteet on voitu ottaa oireettomista kohdista, joko huonon ohjeistuksen vuoksi tai tahallisesti. Yksikin positiivisen tuloksen antanut näytepala puolestaan riittää kertomaan, että koira on sairas, vaikka muut samasta koirasta samaan aikaan otetut näytepalat eivät sitä osoittaisi.

"Mutku se SA vaan on ihan jokapuolella, niin ei sitä voi välttää."

Se on totta, että jokaisella akitalla on riski sairastua SA:han tai VKH:on tai muihin hyppykuppiin, mutta siitä huolimatta korkean riskin omaavia koiria ei tulisi käyttää jalostukseen. Jos koirasi on sairas, sen tulisi olla automaattisesti pois jalostuksesta. Jos sairaalla koiralla on jälkeläisiä, tulisi niiden jalostuskäytön kanssa olla äärimmäisen varovaisia. Minimivaatimus näissä tilanteissa olisi, että koirat ylittävät pahimman riski-iän (n. 2-4 vuotta) ennen jalostuskäyttöä. Varsinkin nartun käyttöä kannattaa pohtia hartaasti,
sillä kantoaika ja pennutus voi laukaista piilevän sairauden.

"Kun saamme geenitestin, pääsemme eroon SA:sta."

Voi kun se olisikin noin yksinkertaista! SA on autoimmuunisairaus ja suurella todennäköisyydellä se on monigeeninen sellainen, eli sairauden takana on useita eri geenejä. SA:ta on tutkittu Yhdysvalloissa villakoirilla ja isosta otannasta huolimatta sairausgeeniä/-geenejä ei ole löydetty. On mahdollista, että ongelmageenit ovat levinneet koko villakoirapopulaatioon matadorijalostuksen myötä ja sama tilanne on hyvin suurella todenäköisyydellä akitoillakin. Toimiva geenitesti olisi toki melkoisen ihQdaa, mutta valitettavasti on kovin epätodennäköistä saada sellainen lähitulevaisuudessa, eteenkin kun sairautta ei tutki tällä hetkellä yksikään tutkijaryhmä maailmassa. Melko varmasti jossain vaiheessa kyetään osoittamaan joitain geenejä, jotka on osallisena koiran sairastumiseen, mutta sen myötä tuskin tulemme hullua hurskaammaksi. 

Tulisi nimittäin muistaa se, että SA, VKH ym autoimmuunisairaudet joita rodussa on ilmennyt eivät ole The Ongelma. Ne ovat seuraus itse ongelmasta, mikä on liian kapea geenipooli eli kansantajuisemmin sisäsiittoisuus. Hoitamalla seurausta, ei syy -eli ongelmien varsinainen aiheuttaja- koskaan katoa rodusta. Yksikään geenitesti ei tuo yhtään geneettistä materiaalia lisää mihinkään suljettuun populaatioon. Siispä tavoitteen tulisi olla mahdollisimman monimuotoinen perimä ja ratkaisu ei ole pelkkä geenitutkimus, vaan olemassa olevan materiaalin laajamittainen käyttö sekä risteytysprojekti.

"Akitani on kaikinpuolin terve. Sille ei vaan voi syöttää kanaa/sikaa/kalaa/jne..."

Yliherkkyys tavallisiin ruokiin ei ole normaalia, vaan merkki immuunijärjestelmän häiriöstä. Jos koira reagoi rajusti ja pitkäjatkoisesti samoihin allergeeneihin, on se silloin allerginen. Tällaista koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Monesti kuulee, että koiralle ei sovi teollinen ruoka ja ongelmia ei ole kun se on raakaruokinnalla. Tällöin on myös kyseessä allergia. Ruoan vaihto toiseen saattaa tehdä koirasta oireettoman, mutta se ei tee koirasta tervettä. Koira on edelleenkin allerginen jollekin, mitä se edellisessä ruoassaan sai.

"Japanilainen akita on aito akita, amerikanakita on täysin eri rotu ja siihen on sotkettu muita rotuja."

Molemmat akitat ovat ihan yhtä "aitoja". Molemmilla akitoilla on yhteinen historia, johon kuuluu myös Japanin maalla tehdyt risteytykset mastiffeihin
(tavoitteena parempi taistelukoira 1900-luvun taitteessa) ja sehvereihin (WW2, koska isoista koirista pääsääntöisesti vain armeijan koirat säästettiin). Molemmat akitat jakavat siis saman historian ja siten myös saman historiallisen sukupuun. Sodan jälkeen akitan jalostuksen painopiste rodun alkuperämaassa oli matagikoira-look ja länsimaisien rotujen piirteistä haluttiin päästä eroon. Tämä onnistui -ironista kyllä!- varsin länsimaisella koirankasvatusmetodilla, eli sisäsiitoksella. Samaan aikaan Yhdysvalloissa rotua kasvatettiin niillä koirilla, mitkä heillä oli käytössä ennen kantakirjan sulkemista.
Tuloksena tästä oli kaksi varsin erinäköistä akitaa eri puolilla palloa. Kennelpoliittisilla päätöksillä rodut erotettiin 2000 alkaen FCI-maissa ja vuodesta 2006 alkaen briteissä. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on edelleenkin vain ja ainoastaan yksi akita. Rotuerottelua ei olla suostuttu tekemään rodun geneettiseen tilanteeseen vedoten, sillä kanta halutaan pitää mahdollisimman laajana ja rotujako aiheuttaisi huomattavan kolauksen molemmille akitatyypeille.

"Ms X oli koko pentuajan puolta pienempi kuin sisaruksensa, mutta sisukkuutensa ja taistelutahtonsa vuoksi valikoitui sijoituskoirakseni."

Normaalista kehityksestä jälkeenjäänyttä ja ylimääräisiä hoitotoimenpiteitä elääkseen tarvinnutta pentua ei koskaan tulisi käyttää jalostukseen.
Jo henkitoreissaan varttuneen pennun myynti on varsin epäeettistä, kun edessä väistämättä olevat vaikeat ratkaisut siirretään pennun uuden omistajan harteille.

"Japanissakin käyttävät vuosikkaita akitoita jalostukseen, miksei näin siis meilläkin?"

Siksi, että se on järjenköyhyyttä. Kennelliiton jalostusstrategia muotoilee asian toki minua kauniimmin:
"Jalostukseen käytettävän koiran suositellaan olevan iältään vähintään 2-vuotias, mielellään tätä vanhempi, jotta sen ja lähisukulaisten ominaisuuksista saadaan mahdollisimman varmaa tietoa jalostusta varten."
Ja toinen tärkeä lainaus: "Jalostusvalintaan saadaan lisää tarkkuutta, kun mahdollisimman monta jalostuskoiran jälkeläisistä tutkitaan ennen koiran 
seuraavia pentueita.". Jalostuskoiran arvon määrittää aina jälkeläisnäyttö, eikä se, että montako pentua siitä saadaan ulos ennen kuin se ehtii sairastua.

"Mr Y ei halunnut astua / Ms X ei antanut astua, joten puutuimme toimitukseen."

Koirat tietävät meitä paremmin monta asiaa ja omaansa olisi syytä olla sen verran luottoa, että ottaa koiransa käytöksestä vinkit vakavasti. Jos jokin yhdistelmä ei onnistu luomuna, ei sitä saisi mennä ähräämään väkiselläkään.
Myös SKL:n kanta on, että astumisen tulee tapahtua ilman avustusta ja ettei keinosiemennyksen syy saa olla koirien haluttomuus paritteluun.