Tämän tekstin kirjoittamiseen meni melkein vuosi, niin kovasti Toton maallisen taipaleen päättyminen koskee edelleen. Toto oli se todellinen Elämäni Koira, ainutlaatuinen ja unohtumaton persoona.
Alamäki alkoi siitä, kun Toto lakkasi yllättäen syömästä. Tämä ei ollut mitenkään erikoista, paastopäiviä jätkä piti elämänsä aikana aina silloin tällöin, eteenkin helteillä. Mutta vuorokauden jälkeen alkoi juominenkin unohtua ja kun koira puklasi matolle, niin huolestuin. Tässä vaiheessa kiikutin koiran eläinlääkäriin, koska pelkäsin suolitukosta. Röntgenkuvassa ei näkynyt mitään vierasesinettä tai vastaavaa, mutta ultrassa mahalaukun seinämässä ja suolen alkupäässä näkyi "epämääräistä mössöä". Toto sai nesteytyksen ja kipulääkkeet suoraan suoneen ja lähdimme vielä kotiin kuulostelemaan vointia. Valvoimme yön ja kun tilanne ei aamuun mennessä muuttunut miksikään, oli aika väistämättömän päätöksen ja ajelimme takaisin eläinlääkärin luo.
Toto vetäisi elämänsä ensimmäisen ja viimeisen henkäyksensä minun sylissäni. Kiitos Mikolle, kun olit tukena elämäni paskimpana päivänä, vaikka tiedän ettei tämä keikka ollut sinullekaan helppo.
Minulla on ihan hirveä ikävä sinua, rakas Totoro. -Asta
