Terveisiä huopatossutehtaalta

Hiljaista on, niin blogissa kuin oikeassa elämässäkin. Koirarintamalla ei ole tapahtunut mitään uutisoitavan arvoista. Paasaustekstiäkään ei irtoa, sillä tuntuu, että kaikki sanottava on jo moneen kertaan sanottu. Toisaalta blogin otsikko voisi viitata myös koirien loppuvaiheessa olevaan kesätakin vaihtoon. Kun aamulla kiskaisee puhtaat sukat jalkaan, niin alta viiden minuutin huomaa tallustelevansa huopatossuissa, koska sukat ovat imeneet irtokarvat kiinni itseensä. Imuri huutaa hoosiannaa, mutta siivoaminen näkyy puhtautena alta vuorokauden, kun karvat jälleen peittävät kaikki kiiltävät pinnat. Olenkin jo suosiolla luovuttanut siistin kotihengettären viran aviomiehelleni, jota karvat tuntuvat ahdistavan minua enemmän. Siivoan vasta sitten huolella itse, kun karvojen pölinä loppuu hetkeksi.

Notta siinä vähän osviittaa elävästä elämästä niille, jotka kyselevät, että irtoaako akitasta paljon karvaa. Prosessia voisi nopeuttaa perusteellisella pesulla, jonka seurauksena tapahtuu kuuluisa "pufff!"-ilmiö. Silloin karvoja löytyy viikon verran avaamattomista säilykepurkeistakin, mutta sen jälkeen alkaa helpottaa.

Jospa tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Syksystä tai viimeistään loppuvuodesta ollaan ehken jo jännän äärellä, sillä pari starttivaiheessa olevaa tutkimusprojektia ovat herättäneet mielenkiintoni. Näistä lisää sitten, kun jotain kerrottavaa vihdoin on. Siihen saakka tasainen arki jatkukoon.

Sadepäivän viihdyke, Avara Luonto.
"Äläpäs nyt häiritse kuvia räpsimällä!", tuumaa Toto.

Onnea synttärisankareille!

B-muksut juhlistivat tänään synttäripäiväänsä. Paljon onnea Pavelle, Mötkölle, Nugalle, Suzille, Viggolle ja Totolle!

Mötkö (Lukitarin Brigitte Bardot)
Kuva: Sanna

Suski (Lukitarin Bijutsuhin Suzi)
Kuva: Satu

Toto-miäs (Lukitarin Bo Totoro)
Kuva: Asta

 

Viggo (Lukitarin Beware the Heavens)
Kuva: Arja

Nuga (Lukitarin Benzaiten)
Kuva: Henna

Pave (Lukitarin Bakeneko)
Kuva: Saija

Happy Holidays!

Kootut selitykset

Akitaksien parissa touhutessa törmää kerta toisensa jälkeen varsin hupsuihin selityksiin koskien koirien terveyttä ja jalostusvalintoja. Listasin aikaa tappaakseni muutaman.

"Koira on muutakin, kuin lonkat. / Akita on kevyt koira, eikä kärsi huonoista lonkistaan."

Kaksi mantraa, jota on hoettu auvoisista ajoista saakka ja itsekin olen joskus tuohon hokemiseen sortunut. Toki koiran jalostuksellinen arvo määräytyy muidenkin seikkojen, kuin pelkkien lonkkakuvaustulosten mukaan. Mutta mikäli luustolliset ongelmat ohitetaan olankohautuksella, ei tilanne nykyisestään parane. Lonkkien periytyvyysaste kun vaan sattuu olemaan suhteellisen korkea
ja lonkkaniveldysplasia alentaa koiran elinikää merkittävästi. Eli vaikkei se parivuotias sesse niitä paskoja lonkkiaan pahasti oireilisikaan, niin tilanne on varsin eri veteraani-ikään yltävällä (oletuksena siis, että tavoitteena on kasvattaa senioriksi selviäviä koiria), jolla lihasmassa surkastuu jo iän myötä.

Onneksi akitan kohdalla tähän asiaan on puututtu PEVISA-ohjelman tiukennuksella, jolla toivottavasti saadaan myös edistystä aikaiseksi. Myös Suomen Kennelliiton jalostusstrategian voimaanastuminen ja eteenkin mitattavissa terveystutkimuksissa huonoimman tuloksen saaneen koiran jalostuskäytöstä poistaminen on askel oikeaan suuntaan, kun "nehuonotlonkatvoiainaleikata" -peelot eivät saa pentuja SKL:n rekisteriin ilman kikkailuja.

"Akitastani on otettu ihobiopsiat ja se on SA:n suhteen terve."

Biopsia kertoo juuri sen hetkisen tilanteen juuri siitä kohdasta ihoa, josta se on otettu. Ei enempää, eikä vähempää. Näytepalojen tutkituttamisella ei valitettavasti saa ennustetta siitä, sairastuuko koira huomenna tai vuoden päästä, saati kantaako se sairautta perimässään. Negatiivinen tulos ei kerro edes sitä, että koira olisi terve. Esimerkiksi kaikki näytteet on voitu ottaa oireettomista kohdista, joko huonon ohjeistuksen vuoksi tai tahallisesti. Yksikin positiivisen tuloksen antanut näytepala puolestaan riittää kertomaan, että koira on sairas, vaikka muut samasta koirasta samaan aikaan otetut näytepalat eivät sitä osoittaisi.

"Mutku se SA vaan on ihan jokapuolella, niin ei sitä voi välttää."

Se on totta, että jokaisella akitalla on riski sairastua SA:han tai VKH:on tai muihin hyppykuppiin, mutta siitä huolimatta korkean riskin omaavia koiria ei tulisi käyttää jalostukseen. Jos koirasi on sairas, sen tulisi olla automaattisesti pois jalostuksesta. Jos sairaalla koiralla on jälkeläisiä, tulisi niiden jalostuskäytön kanssa olla äärimmäisen varovaisia. Minimivaatimus näissä tilanteissa olisi, että koirat ylittävät pahimman riski-iän (n. 2-4 vuotta) ennen jalostuskäyttöä. Varsinkin nartun käyttöä kannattaa pohtia hartaasti,
sillä kantoaika ja pennutus voi laukaista piilevän sairauden.

"Kun saamme geenitestin, pääsemme eroon SA:sta."

Voi kun se olisikin noin yksinkertaista! SA on autoimmuunisairaus ja suurella todennäköisyydellä se on monigeeninen sellainen, eli sairauden takana on useita eri geenejä. SA:ta on tutkittu Yhdysvalloissa villakoirilla ja isosta otannasta huolimatta sairausgeeniä/-geenejä ei ole löydetty. On mahdollista, että ongelmageenit ovat levinneet koko villakoirapopulaatioon matadorijalostuksen myötä ja sama tilanne on hyvin suurella todenäköisyydellä akitoillakin. Toimiva geenitesti olisi toki melkoisen ihQdaa, mutta valitettavasti on kovin epätodennäköistä saada sellainen lähitulevaisuudessa, eteenkin kun sairautta ei tutki tällä hetkellä yksikään tutkijaryhmä maailmassa. Melko varmasti jossain vaiheessa kyetään osoittamaan joitain geenejä, jotka on osallisena koiran sairastumiseen, mutta sen myötä tuskin tulemme hullua hurskaammaksi. 

Tulisi nimittäin muistaa se, että SA, VKH ym autoimmuunisairaudet joita rodussa on ilmennyt eivät ole The Ongelma. Ne ovat seuraus itse ongelmasta, mikä on liian kapea geenipooli eli kansantajuisemmin sisäsiittoisuus. Hoitamalla seurausta, ei syy -eli ongelmien varsinainen aiheuttaja- koskaan katoa rodusta. Yksikään geenitesti ei tuo yhtään geneettistä materiaalia lisää mihinkään suljettuun populaatioon. Siispä tavoitteen tulisi olla mahdollisimman monimuotoinen perimä ja ratkaisu ei ole pelkkä geenitutkimus, vaan olemassa olevan materiaalin laajamittainen käyttö sekä risteytysprojekti.

"Akitani on kaikinpuolin terve. Sille ei vaan voi syöttää kanaa/sikaa/kalaa/jne..."

Yliherkkyys tavallisiin ruokiin ei ole normaalia, vaan merkki immuunijärjestelmän häiriöstä. Jos koira reagoi rajusti ja pitkäjatkoisesti samoihin allergeeneihin, on se silloin allerginen. Tällaista koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Monesti kuulee, että koiralle ei sovi teollinen ruoka ja ongelmia ei ole kun se on raakaruokinnalla. Tällöin on myös kyseessä allergia. Ruoan vaihto toiseen saattaa tehdä koirasta oireettoman, mutta se ei tee koirasta tervettä. Koira on edelleenkin allerginen jollekin, mitä se edellisessä ruoassaan sai.

"Japanilainen akita on aito akita, amerikanakita on täysin eri rotu ja siihen on sotkettu muita rotuja."

Molemmat akitat ovat ihan yhtä "aitoja". Molemmilla akitoilla on yhteinen historia, johon kuuluu myös Japanin maalla tehdyt risteytykset mastiffeihin
(tavoitteena parempi taistelukoira 1900-luvun taitteessa) ja sehvereihin (WW2, koska isoista koirista pääsääntöisesti vain armeijan koirat säästettiin). Molemmat akitat jakavat siis saman historian ja siten myös saman historiallisen sukupuun. Sodan jälkeen akitan jalostuksen painopiste rodun alkuperämaassa oli matagikoira-look ja länsimaisien rotujen piirteistä haluttiin päästä eroon. Tämä onnistui -ironista kyllä!- varsin länsimaisella koirankasvatusmetodilla, eli sisäsiitoksella. Samaan aikaan Yhdysvalloissa rotua kasvatettiin niillä koirilla, mitkä heillä oli käytössä ennen kantakirjan sulkemista.
Tuloksena tästä oli kaksi varsin erinäköistä akitaa eri puolilla palloa. Kennelpoliittisilla päätöksillä rodut erotettiin 2000 alkaen FCI-maissa ja vuodesta 2006 alkaen briteissä. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on edelleenkin vain ja ainoastaan yksi akita. Rotuerottelua ei olla suostuttu tekemään rodun geneettiseen tilanteeseen vedoten, sillä kanta halutaan pitää mahdollisimman laajana ja rotujako aiheuttaisi huomattavan kolauksen molemmille akitatyypeille.

"Ms X oli koko pentuajan puolta pienempi kuin sisaruksensa, mutta sisukkuutensa ja taistelutahtonsa vuoksi valikoitui sijoituskoirakseni."

Normaalista kehityksestä jälkeenjäänyttä ja ylimääräisiä hoitotoimenpiteitä elääkseen tarvinnutta pentua ei koskaan tulisi käyttää jalostukseen.
Jo henkitoreissaan varttuneen pennun myynti on varsin epäeettistä, kun edessä väistämättä olevat vaikeat ratkaisut siirretään pennun uuden omistajan harteille.

"Japanissakin käyttävät vuosikkaita akitoita jalostukseen, miksei näin siis meilläkin?"

Siksi, että se on järjenköyhyyttä. Kennelliiton jalostusstrategia muotoilee asian toki minua kauniimmin:
"Jalostukseen käytettävän koiran suositellaan olevan iältään vähintään 2-vuotias, mielellään tätä vanhempi, jotta sen ja lähisukulaisten ominaisuuksista saadaan mahdollisimman varmaa tietoa jalostusta varten."
Ja toinen tärkeä lainaus: "Jalostusvalintaan saadaan lisää tarkkuutta, kun mahdollisimman monta jalostuskoiran jälkeläisistä tutkitaan ennen koiran 
seuraavia pentueita.". Jalostuskoiran arvon määrittää aina jälkeläisnäyttö, eikä se, että montako pentua siitä saadaan ulos ennen kuin se ehtii sairastua.

"Mr Y ei halunnut astua / Ms X ei antanut astua, joten puutuimme toimitukseen."

Koirat tietävät meitä paremmin monta asiaa ja omaansa olisi syytä olla sen verran luottoa, että ottaa koiransa käytöksestä vinkit vakavasti. Jos jokin yhdistelmä ei onnistu luomuna, ei sitä saisi mennä ähräämään väkiselläkään.
Myös SKL:n kanta on, että astumisen tulee tapahtua ilman avustusta ja ettei keinosiemennyksen syy saa olla koirien haluttomuus paritteluun.

Luonnetesti

Akita, narttu
Lukitarin Bakeneko
20.9.2014 Iisalmi
Tuomarit Jorma Kerkkä ja Reijo Hynynen

Toimintakyky -1
Terävyys +1
Puolustushalu -1
Taisteluhalu -2
Hermorakenne +1
Tempperamentti +2
Kovuus +1
Luoksepäästävyys +2
Laukauspelottomuus +++
Kokonaispistemäärä 68






Paavon luonnetesti ei ilmentänyt koirasta mitään hirmuisen uutta ja ihmeellistä, joskin pehmeys ja puolustushaluttomuus tulivat itselleni pienenä yllätyksenä. Lässynlää-kielellä sanoisin siis, että "Paavon kovan kuoren sisällä asustaa herkkä sielu", joka luottaa siihen, että mamma hoitaa hankalat tilanteet. Pentuaikansa Helsingissä asunut Pavetsu onkin opetettu siihen, ettei jokaiselle vastaantulevalle spurgulle kannata rähjätä, kyllä mutsi pärjää.

Paavo on (kuten kaikki koiramme) melkoisen reviiritietoinen tapaus ja reaktiot ärsykkeisiin olisivat erittäin suurella todennäköisyydellä olleet huomattavasti voimakkaammat "kotikentällä". Tämä ei kuitenkaan ole luonnetestin tarkoitus.

Luoksepäästävyys ja laukausvarmuus tuovat hyvän mielen tänne kasvattajan suuntaan. Hyvä Pave! Kiitokset Saijalle, kun olet koulinut pentulaatikon räyhähengestä kelpo koiran.

Yökyläilyä ja muisteloita

Maanantaina saimme mieluisan yövieraan, kun ensimmäisen pentueemme valkoinen Apri-neiti saapui emäntänsä kera kesälomareissulle pohjoiseen ja Apri tuli meille hoitoon vuorokaudeksi. Oli ihanaa nähdä Apria perheineen, edellisestä tapaamisesta ehti vierähtää jo pitkä tovi! Sitä suuremmalla syyllä olin huojentunut, kun Apri asettui taloksi muitta mutkitta. Kuin ilmetty äitinsä, myös Sallin kanssa reissaaminen oli aina varsin vaivatonta. Nukkumaan mennessä neiti tosin kävi sängyn laidalla varmistamassa, että ihanko oikeasti tänne nyt pitäisi jäädä teidän kanssa nukkumaan ja missä mun omat ihmiset ovat, mutta asettui pian lattialle sängyn viereen.

Apri-neito, kuva: Saija Tenhunen

Tiistaina pyörähdimme visiitillä Akun luona ja räpsimme kuvia 11-vuotiaista sisaruksista. Alkuperäinen suunnitelmani oli ottaa kimppakuva kaikista A-muksuista Aprin saavuttua, mutta valitettavasti Aiko ei potrettiin enää ehtinyt. Ikävä on kauhea, enkä oikein vieläkään käsitä, ettei Aikkulia enää ole. Aikoinaan kotiin kasvamaan jätetty Aku on nyt ensimmäistä kertaa elämässään talon ainoa koira, kun emo ja sisar ovat poistuneet viereltä toiseen todellisuuteen. Jätkä on ottanut uuden tilanteen melko hyvin. Ensimmäisinä iltoina surumielinen joikhaus saattoi kajahtaa kesäyössä kerran jos toisenkin ja Ellu-kissa on tainnut saada ylimääräistä hellyyttä osakseen, mutta eiköhän se siitä. Niin koirien kuin ihmistenkin on vain sopeuduttava, elämä jatkuu.

Akuma & Apri, 11-vuotiaat sisarukset
kuva: Saija Tenhunen

B-porukan valkoinen toipilas on parantumaan päin, näemmä Viggo-neitiä ei myrkkykäärmeet lannista. Viggon oma eläinlääkäri kerkesi jo pelottelemaan autoimmunisairauksien puhkeamisella, mutta taisimme kuitenkin selvitä tästä kyy-episodista pelkästään säikähdyksellä ja arvilla naamassa. Sisuskalujen toimintaa on testailtu kontrollikäynneillä ja kaikki pelittää normaalisti. Hyvä näin ja ne arvetkin umpeutuvat kyllä aikanaan. Siinä matsissa olisi voinut käydä tosi huonosti. Onneksi Viggo pääsi nopeasti päivystävälle ja neidin hoito aloitettiin rivakasti.

"Kas' vain", sanoi kasvain. Ja kasvoi vain.

Juhannuksen aatonaattona Aikon nisä alkoi vuotamaan ja eläinlääkärin tutkimuksissa selvisi, että siellähän oli kasvain. Koska neiti on ikäisekseen hyväkuntoinen, pirteä ja muutoin terve, eikä röntgenissä näkynyt etäpesäkkeitä, päädyttiin leikkaukseen. Nyt röllykkä on poistettu ja Aikkuli selvisi operaatiosta oikein mainiosti. Kasvaimien uusiutumisriski on tiedostettu, mutta ehkäpä vanha neiti sai leikkauksen ansiosta jonkun verran jatkoaikaa. Elämänhaluisen muorin ennenaikainen nukuttaminen ikiuneen olisi ollut jokseenkin typerää.

Aikon juhannuskorsetti.

Viggoliininkaan juhannus ei mennyt ihan putkeen, sillä neitokainen otti turpiinsa kyyltä. Onneksi koira pääsi nopeasti hoitoon ja sai heti tujun annoksen troppeja. Joten näillä näkymin myös tästä seikkailusta selvittiin säikähdyksellä, kontrollit kertonevat lisää. Pikaista paranemista Viggolle!


EDIT 26.6.2014
Tulipa iloittua liian aikaisin, sillä Aiko jouduttiin lopettamaan yöllä komplikaatioiden vuoksi. Hei hei, Neiti Luppakorva. Turvallista matkaa tähtisumun tuolle puolen. Sinua jäi ikävöimään moni, olit rakas.