20 vuotta Lukitaria

Tänään on kulunut päivälleen 20 vuotta siitä, kun maailman ensimmäinen Lukitarin-pentue näki päivänvalon. Muisteloissa taakse palatessani se oli jännää aikaa! Olin täysin varma, että vuosituhannen vaihteessa hommattu Sally oli enemmän kuin täydellinen akita. Samaa mieltä olen edelleenkin ja tottakai tällaisella täydellisellä rotukoiralla piti saada pentuja; siispä kasvattajakurssille ja ajatuksista tekoihin.

Sulhon etsiminen ei ollut helppo homma, koska Sallukan lähisuvussa oli putkahdellut SA-sairastuneita koiria. Nykyään en uskaltaisi moista riskiä ottaa, mutta koska jälkiviisaus on paras viisaus, niin ihan pakko mainita tähän väliin ettei Sallin pennuista tai toisen polven jälkeläisisitä yksikään sairastunut SA:han, enkä muista asiaa edes pohtineeni riittävällä vakavuudella silloin kun se oli ajankohtaista. Mutta sen kyllä muistan näiltä ajoilta varsin elävästi, notta huomattavan paljon tuli paskaa niskaan tälle aloittavalle kasvattajalle ilman todellista halua auttaa tekemään parempia jalostusvalintoja. Tästä rotuyhdistykselle ja silloisille toimihenkilöille hieman katkeransuloiset terveiset: kiitti hirmuisen paljon, hei.

Sallyn pennuista kotiin jäi Akuma, "Aake". Aku oli varsin mainio kaveri, joten pitihän sille morsmaikku etsiä. Lähin passeli löytyi Tanskasta, sinne siis! Sayuri liittyi porukkaan kuningattaren ottein pistäen matalaksi samassa taloudessa asuvan lappalaisen jo heti ensimmäisellä kohtaamisella 3kk:n iässä. Tämän ensikohtaamisen jälkeen tytsyt onneksi elelivät sovussa lähes elämiensä loppuun saakka.

B-pentuetta kohtaan odotukset olivat suuret, koska odotin naiivisti taiteilevani jotain maailmaa mullistavaa yhdistämällä tanskattareni omaan kasvattiini. Ei tullut mullistuksia, mutta onneksi sentään aivan superhienoja yksilöitä, joille löytyi just ne oikeat kodit jotka osasivat muovata näistä aihioista omanlaisensa elämänkumppanit. Kaikki B-läiset löysivät juuri sen parhaan mahdollisen yhtälön itselleen.

Mutta. Sitten olisi pitänyt jatkaa sijoitusnartulla tai löytää jotain "uutta linjaa". Tässä kohtaa faktat iskivät kasvoille; japsimallin akita ei ole enää pelastettavissa ilman laajamittaista roturisteytystä.

20 vuotta ja aivan suotta. Siinäpä Lukitarin-tarina.

Lukitarin Beware the Heavens "Viggo" 7.1.2010-26.4.2022

 

Viggo-kesäneiti, kuva: Arja

Eräs arvostamani eläinlääkäri tuumasi kerran, että valitettavasti vanhuuteen ei ole hoitoa. Näin kävi Viggonkin kanssa. Kun niitä huonompia päiviä alkoi olla enemmän kuin hyviä, niin silloin vastuullinen koiran omistaja tekee rakkaan karvakaverinsa puolesta sen kaikista hankalimman päätöksen. Viggo-neiti nukkui pois levollisesti eläinlääkärin avustuksella kotonaan, oman perheensä saattamana.

Kiitos Arjalle perheineen, huolehditte neidistä suurella rakkaudella koko hänen elämänsä ajan.

Kajaani KV 3.4.2022

12-vuotias Lukitarin Bakeneko eli tuttavallisemmin Paavo-neiti pyörähti Kajaanin näytelmässä hakemassa H:n. Tuomari tuumasi, että mummeli oli liian tuhdissa kunnossa, vaikka kyllä siltä kopeloidessa kylkiluut tuntuu ihan hyvin.

Kiitos Saijalle ja Mikolle kivasta iltapäivästä, olipa lystiä käydä pitkästä aikaa näyttelyssä!

Paavo poseeraa <3

Lukitarin Bo Totoro 7.1.2010 - 28.8.2021

 

Tämän tekstin kirjoittamiseen meni melkein vuosi, niin kovasti Toton maallisen taipaleen päättyminen koskee edelleen. Toto oli se todellinen Elämäni Koira, ainutlaatuinen ja unohtumaton persoona.

Alamäki alkoi siitä, kun Toto lakkasi yllättäen syömästä. Tämä ei ollut mitenkään erikoista, paastopäiviä jätkä piti elämänsä aikana aina silloin tällöin, eteenkin helteillä. Mutta vuorokauden jälkeen alkoi juominenkin unohtua ja kun koira puklasi matolle, niin huolestuin. Tässä vaiheessa kiikutin koiran eläinlääkäriin, koska pelkäsin suolitukosta. Röntgenkuvassa ei näkynyt mitään vierasesinettä tai vastaavaa, mutta ultrassa mahalaukun seinämässä ja suolen alkupäässä näkyi "epämääräistä mössöä". Toto sai nesteytyksen ja kipulääkkeet suoraan suoneen ja lähdimme vielä kotiin kuulostelemaan vointia. Valvoimme yön ja kun tilanne ei aamuun mennessä muuttunut miksikään, oli aika väistämättömän päätöksen ja ajelimme takaisin eläinlääkärin luo.

Toto vetäisi elämänsä ensimmäisen ja viimeisen henkäyksensä minun sylissäni. Kiitos Mikolle, kun olit tukena elämäni paskimpana päivänä, vaikka tiedän ettei tämä keikka ollut sinullekaan helppo.

Minulla on ihan hirveä ikävä sinua, rakas Totoro. -Asta

Uusi vuosi ja tällä kertaa myös uudet kujeet

Vuosi 2021 on alkanut vauhdikkaasti muuton merkeissä. Muksut ja Toto-akita muuttivat kanssani lähemmäs Kajaanin keskustaa isännän jäädessä asustelemaan maaseudun rauhaan. Uudessa asunnossa en pysty pitämään koiria erillään ja koska Toto ei tule toimeen Danin kanssa muutti Dansku-jindo ystäväni Saijan luo.

Dania tullaan näkemään näytelmissä, jahka semmoisia pystytään jossain vaiheessa jälleen järjestämään. Treenattu on kovasti pönöttämistä ja Aisti & Tunne -koulutuskeskuksen opeilla liikkeetkin sujuvat nykyään neljällä jalalla ravaten aikaisemman kahden jalan sijaan. Kiitos Teijalle vinkeistä!

Toto on sopeutunut kaupunkilaiselämään hämmästyttävän hienosti. Koko ikänsä synnyinkodissaan asuneelle 11-vuotiaalle koiralle tämä ei ole ihan itsestään selvä asia ja olinkin jo asennoitunut pitkälliseen yksinoloharjoitteluun, mutta turhaanpa murehdin. Toto käyttäytyy oikein mallikelpoisesti niin asunnossa kuin kävelylenkeillä muiden koirien ohitustilanteissa, ei ulvomista eikä rähjäämistä. Olen niin ylpeä omasta pikkukoirastani!

Terveystuloksia

DaeJin of Yooshin Kwest, koreanjindonkoira

LONKKANIVEL A/A

KYYNÄRNIVEL 0/0

Dani on nyt tutkittu lonkkien, kyynärien, silmien ja polvien osalta - kaikki priimaa!

Lukitarin Brigitte Bardot 7.1.2010 - 23.9.2020

Mötkön silmä ei parantunutkaan niin hyvin, kuin uskoimme. Kaikesta varovaisuudesta ja hoidosta huolimatta haava tulehtui, mutta pikaisesti aloitettu antibioottikuuri näytti auttavan ja kaikki oli taas hetken aikaa hyvin. Kunnes sitten karu totuus iski vasten kasvoja; päällisin puolin paraneminen oli hyvällä mallilla, mutta ihon alla tulehdus levisi silmäkuopan takaosista laajalle. Koska tässä vaiheessa selvisi että kyseessä oli antibiooteille resistentti bakteeri, ei tilanteessa enää jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin koiran lopetus.

Hei hei, Mötkö-murunen. Rauhaisaa matkaa tähtisumun tuolle puolen. Siellä saat syödä ihan mitä mielesi tekee, eikä allergiatkaan hankaloita oloa. Sinä olit kuin mini-Salli, aina rehellinen, luotettava ja kiltti - sinua jää ihan kauhean iso ikävä.

Sushimestari-Mötkö

---

Mötkö oli nyt parin kuukauden sisällä kolmas kasvattini, joka karisti maalliset pölyt tassuistaan. Vaikka rotuisekseen kaikki ovat eläneet pitkän elämän *) , niin tämä kuoleman ajankohdan samanaikaisuus on yllättänyt. Tämä syksy jää kyllä historian kirjoihin paskimpana syksynä ikinä; juuri kun edellinen murhe alkaa helpottaa, tulee seuraava. Jotenkin tämä koirahomma ei tunnu just nyt yhtään kivalta.

*) KoiraNet:n antama keskiarvo akitan eliniälle on viime vuosina ollut n. 7,5 vuotta.